Mikael Rissanen: ”Se, että meillä on operatiivisella puolella johtavassa asemassa olevilla henkilöillä S1-luvat, antaa meille uskottavuutta”
29.08.2023Yksikönpäällikkö Mikael Rissanen toteuttaa urasuunnitelmaansa Kuopiossa Elcolinen Itä-Suomen yksikössä. Kesätyöt ja opinnäytetyön tekeminen Elcolinella muuttuivat vakituiseksi työsuhteeksi vuonna 2019.
Vastuu omasta yksiköstä motivoi Mikael Rissasta työssään. Yksikönpäällikkönä hän huolehtii muiden hyvinvoinnin lisäksi yksikön kannattavuudesta ja osaltaan sähkötöiden turvallisuudesta.
Rissanen on ehtinyt olla mukana monessa projektissa työnjohtajana ja projektipäällikkönä. Nyt yksikönpäällikkönä työhön kuuluu monipuolisesti erilaisia tehtäviä.
– Minulla on meidän yksikössämme kunnossapitokohteiden ja projektien taloudellinen vastuu. Varmistan, että asiat menevät kokonaisuutena eteenpäin. Olen mukana esimerkiksi tarjouslaskennassa, laskutuksessa ja budjetoinnissa. Yksikön vetäjänä HR-asioita tulee eteen yllättävän paljon, Rissanen listaa.
Lisäksi hänellä on tiettyjen asiakkuuksien, kuten Terrafamen ja St1:n vetovastuu. Monipuolinen työnkuva sopii Turusta Kuopioon muuttaneelle miehelle, joka haluaa kehittyä liiketoiminnan johtamisessa. Koulutukseltaan hän on sähköinsinööri.
– Kun tulin töihin Elcolinelle, teimme Jaakko Juvosen kanssa urasuunnitelman. Sillä tiellä olen nyt, hän kertoo.
Sähköpätevyys 1 tuo vastuuta ja uskottavuutta
Työn ohessa opiskelleella Rissasella on takataskussaan myös tuoreet S1-luvat.
– Sähköpätevyys 1 tarkoittaa rajattomia oikeuksia tehdä sähkötöitä kodinkoneista suurjännitepuolelle, hän tiivistää.
Sähkötöitä tekevässä yrityksessä on aina nimetty sähkötöiden johtaja, joka on vastuussa siitä, että yrityksen sähkötyöt tehdään turvallisesti ja standardien mukaan. Sähkötöiden johtajan sähköpätevyys määrittää sen, minkä jännitetason töitä yritys saa tehdä.
– Se, että meillä on operatiivisella puolella johtavassa asemassa olevilla henkilöillä S1-luvat, antaa meille uskottavuutta asiakkaiden silmissä. Kun myydään ja rakennetaan yhteistyötä, on tärkeää, että meiltä on useilla eri tytäryhtiöllä olemassa henkilö, joilla on S1-luvat. Näin meillä on useampia henkilöitä varmistamassa, että sähkötyöt tulee tehtyä turvallisesti ja määräyksiä noudattaen, Rissanen sanoo.
Oman käden jälki näkyy yksikön toiminnassa
Vastuullinen työ on opettanut Rissasen olemaan huolehtimatta turhasta. Paineensietokykyä tarvitaan, mutta hän tietää, että asiat kyllä järjestyvät, eikä joka asiaan voi välttämättä vaikuttaa.
– On tärkeää ennakoida. Siinä vaiheessa, kun jokin asia tulee silmille, on jo liian myöhäistä. Paras oppi tähän mennessä on se, että jos on liian hyvä olla, jotain on varmaan unohtunut, hän naurahtaa.
Vaikka Rissasen työt eivät tekemällä lopu, lopputulos palkitsee.
– Parasta on, että pääsen kehittämään yksikkömme toimintaa yhdessä henkilökuntamme sekä organisaatiomme kanssa. Myös työpäivät ovat hyvin vaihtelevia, hän miettii.
Rissanen tietää myös, että hyvä työporukka auttaa läpi vaikeistakin tilanteista.
– Sekä omassa yksikössä Itä-Suomessa että Länsi-Suomen yksikön kanssa on hyvä yhteistyö, joka auttaa monin eri tavoin. Kollegan kanssa on hyvä sparrailla ja hakea eri tilanteisiin sopivimpia ratkaisuja. Lisäksi voimme myös tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan tukea puolin ja toisin toista yksikköä henkilöresurssien osalta, hän sanoo.