Mies, jonka asenne on ”Kyllä onnistuu!”

30.03.2021
Yleinen
Petri Salakari, yksikön päällikkö, Elcoline, Oulu

Oulun palvelutiimin ja kemianteollisuuden osaamiskeskuksen vetäjänä toimii aluepäällikkö Petri Salakari.

Hän on koulutukseltaan konetekniikan diplomi insinööri, valmistunut Oulun Yliopistosta vuonna 2012.

Mukaansatempaavaa työtä tasapainottavat elämän tärkeimmät asiat ovat perhe, jääkiekko, hevoset ja juuri nyt kodinrakennusprojekti.

Tätä haastattelua tehdessä oli erityisen liukasta, mutta yksihevosvoimainen neliveto vie hevosmiestä eteenpäin. Petri on käynyt hevosenkengityskurssin, joten sepäntyötkin sujuvat ja hevostilalla ollaan sillä sektorilla omavaraisia.

 

”Meillä on kemianteollisuuden kunnossapidossa sekä muitakin teollisuudenaloja palvelevan nopean toiminnan erikoistiimissä Oulussa tällä hetkellä 43 ihmistä hommissa.”

 

Tyypillinen työviikko

”Suurin osa ajasta menee asiakkaiden kanssa. Tapaan esimerkiksi kunnossapitopäällikköä ja tehtaanjohtoa, jonka lisäksi työhön liittyy uusien asiakkaiden kartoittamista ja myyntiä. Noin 60 % ajasta menee asiakastyössä ja 40 % oman organisaation HR-asioiden ja muun johtamisen parissa.

Joihinkin työviikkoihin mahtuu erikoisuuksia projektien osalta ja pyrin niissäkin olemaan mukana aina mahdollisuuksien mukaan. Joskus siihen riittää pelkkä siunauksen antaminen, että projekti voidaan esitellä liiketoimintajohtajalle ja aloittaa tarjouslaskenta.

Lasteni mielestä käyn töissä palavereissa ja he ovat ihmetelleet, miksi en tee mieluummin töitä niillä kaikilla isoilla ja hienoilla koneilla ja nostureilla.”

Työn ero aikaisempiin organisaatioihin

”Olen tullut Elcolinelle yrityskauppojen myötä ja merkittävimpänä erona koen mahdollisuuden vaikuttaa. Sekä oma että asiakkaan ääni kantautuu paremmin, kun välikäsiä on vähemmän.”

Laakeritien nopean toiminnan yksikkö

”Meidän Laakeritien nopean toiminnan yksikköä vetää erittäin osaava Samuli Pietarila, jolla on yksikössä hyvinkin vapaat kädet. Roolini on suurimmaksi osaksi tukea Samulia. Myimme juuri yhdessä kuukauden pituisen keikan, joka on poikkeuksellisen pitkä tällaisessa liikkuvassa työssä.”

 

Elcoline palkkaa lisää kunnossapidon ammattilaisia Ouluun 43 ihmisen organisaatioon.

 

Uusi merkittävä kunnossapitosopimus

”Olemme juuri voittaneet merkittävän kunnossapitosopimuksen ja kasvumme näyttää kiihtyvän, joten tulemme palkkaaman jo tämän vuoden puolella lukuisia uusia ammattilaisia.” Kemianteollisuuden merkittävät kokonaisulkoistussopimukset ovat kasvamassa ja saamassa jatkoa. Palaamme toivottavasi näihin iloisiin uutisiin kesään mennessä”, lupaa Petri.

”Tarjoamme kattavien etujen lisäksi hyvän tiimihengen ja joustavia työmahdollisuuksia Oulussa, Pohjois-Suomessa.

Palkkaamme projektiosaajia mekaaniselle puolelle asennuksiin ja muita tehtäviä avautuu vielä tänä vuonna.

Tarjoamme tehtäväkiertoa ja projektityötä muihin Elcoline-yksiköihin. Näin saamme monistettua Elcoline-kulttuuria läpi koko kentän. Kaikkien tiimien kanssa jaamme samat periaatteet: luotettavuus, joustavuus ja tarkkuus, joista syntyy asiakkaallemme erinomainen tehokkuus ja turvallisuus.”