Elcoline Groupin toimintamalli ja varautuminen koronavirustilanteessa

18.03.2020

Seuraamme tarkasti tilanteen kehittymistä ja noudatamme tarkasti viranomaisten ja asiakkaittemme ohjeita ja määräyksiä.

Elcoline Group pitää tärkeimpänä tehtävänään huolehtia asiakkaittemme ja henkilöstömme terveydestä ja hyvinvoinnista, sillä toimimme aina osana asiakasyritystemme paikallisia tiimejä. Olemme antaneet koko henkilöstöllemme ennaltaehkäiseviä ohjeita ja noudatamme viranomaisten ja asiakkaittemme ohjeita sekä määräyksiä.

Työntekijämme jäävät kotiin heti mahdollisten oireiden ilmetessä. Ulkomaanmatkoilta palaavat jäävät 14 päivän karanteeniin viranomaisten määräysten mukaisesti. Viestimme mahdolliset poikkeusjärjestelyt kohde- ja tapauskontaisesti. Vältämme tarpeettomia fyysisiä tapaamisia ja toteutamme ne virtuaalisesti aina mahdollisuuksien mukaisesti. Edellytämme samaa myös alihankkijoiltamme.

Elcoline Group seuraa, ohjaa ja tarvittaessa rajoittaa oman henkilöstönsä matkustamista, tapaamisia ja ulkomailta kotiutumisia.

Velvollisuutemme on pitää osaltamme yhteiskunnan toimintoja yllä, erityisesti Suomen energia- ja perusteollisuus toiminnassa.

Elcoline työskentelee laajasti yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisissä kohteissa, kuten energia- ja öljynjalostusteollisuuden kunnossapidossa. Teemme parhaamme, ettei työntekijöittemme ja samoissa laitoksissa työskentelevien terveys vaarannu koronaviruksen leviämisen tai sairaustapauksien vuoksi.

Toiminta asiakasyrityksissä ja työkohteissa

Tämä hetkisen tiedon perusteella pystymme ylläpitämään asiakkaittemme laitoskohtaisia ylläpito- ja kunnostustehtäviä sekä aloittamaan osan uusista asennus- ja kunnostushankkeista.

Koronaviruksen leviämisen estämiseen määrätyistä toimenpiteistä johtuen, osa työmaistamme keskeytyy tai niiden asiakkaat siirtävät niiden aloitusajankohdan. Mahdolliset poikkeusjärjestelyt tulemme viestimään työntekijöille asiakas- ja hankekohtaisesti Elcoline-liiketoimintajohdon toimesta.

Noudatamme viranomaisohjeiden ja -määräysten lisäksi asiakkaidemme kohdekohtaisia ohjeistuksia. Olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme perusteellisesti hygieniaan ja turvallisuuteen liittyvistä toimenpiteistä.

Tässä poikkeustilanteessa me Elcoline Groupissa haluamme kantaa vastuumme ja huolehtia sekä asiakkaidemme että henkilökuntamme turvallisuudesta. Haluamme varmistaa, että voimme turvallisesti auttaa asiakkaitamme ylläpitämään yhteiskunnan sujuvaa toimintaa tärkeissä laitoksissa ja tehtaissa. Joustavalla ja avoimella yhteistyöllä voimme sopia mahdollisista poikkeusjärjestelyistä sekä varmistaa turvallisen toiminnan kaikille osapuolille.

Annamme lisätietoa, vastaamme kysymyksiinne, kuulemme mielellämme teidän näkemyksenne ja keskustelemme miten voimme käytännössä hoitaa yhdessä tarvittavat muutokset toimintaan ja töiden toteuttamiseen yhdessä Elcoline yksiköiden liiketoimintajohtajien kanssa (yhteystiedot ohessa).

Elcoline Group Oy
Leif Backman                                                     
Toimitusjohtaja                                             
+358 43 8243460
leif.backman@elcoline.fi

Jere Räisänen
Hallituksen puheenjohtaja
+358 44 5599 144
jere.raisanen@elcoline.fi     

Elcoline Plant Service Oy
Teemu Pohto
+358 40 565 0838
teemu.pohto@elcoline.fi

Elcoline Construction Oy
Simo Nissinen
+358 40 750 1266
simo.nissinen@elcoline.fi

Elcoline Oy
Olli Koivula
+358 40 511 8283
olli.koivula@elcoline.fi

Elcoline Piping Oy / SVS Supervise Service Oy
Mika Tapaninaho
+358 40 767 5886
mika.tapaninaho@elcoline.fi

}